Elokuvan M:I:III vetreät agentit Irvihammas

Heti alkuun sanon, että kolmas Tom Cruisen tähdittämä Mission: Impossible -leffa on keskinkertainen ja tylsä toimintafilkka. Ja ei, en ole niin hupsu, ettenko olisi osannut älytä tätä jotenkin ennakolta. Mutta toisaalta tähän vaikuttaa eräs toinenkin asia, nimittäin — kait se on myönnettävä — olen... sequelphile, eli jatko-osafriikki! Aina kun elokuvaan tulee jatko-osa, on minun pakko käydä se katsomassa, arvosteluista viis!

Siispä lähdin tässä äskettäin veljeni kanssa katsomaan kyseisen elokuvan. Mieltäni kun niin sykähdyttää ajatus siitä, että on jotain niin hienoa ja menestynyttä, että sille kannattaa tehdä jatko-osa, tai peräti useita sellaisia! Ja vieläpä ikäänkuin muottia käyttäen, jolloin on loogisinta nimetä jatkot vain sarjanumeroilla, heh.

Saadakseni tähän pieneen elokuva-arviooni jonkinlaisen erityisen idean, aion eritellä elokuvasta kahta kohtausta, jotka jäivät parhaiten mieleeni. Siis positiivisella tavalla myös! Tuntuu kuin liian moni kriitikko keskittyisi ja tyytyisi ainoastaan haukkumaan elokuvia, mikäli ne ovat olleet yleisesti ottaen huonohkoja. Vaan en minä! Mutta ennenkuin käsittelen valitsemiani kohtauksia seuraavissa kappaleissa, kerron pienen tarinan liittyen siihen, miksi valitsin juuri kyseiset kohtaukset. Tarina kertoo kiistasta minun ja Ikuisen ronkelihirviön välillä. Kerran nimittäin istuuduimme saman IRC-kanavan ääreen pohtimaan, mistä laatuelokuva Fight Club oikein kertoo. Minä näin elokuvan väkivaltakohtaukset henkilöhahmojen itsetietoisena kehittymisenä, eräänlaisena primaalina tapana saada enemmän selkoa itsestään ja kyvyistään fyysisinä olentoina (sekä sitä kautta henkisistä aspekteistaan). Lonkerohirviö kuitenkin hohotti tulkinnalleni, heittäen, että ilmiselvästi väkivalta on vain ilmentymä henkilöhahmojen elämässään kokemalle tyhjiölle, jota he yrittävät paikata äärimmäisin keinoin, kun mikään muu ei enää tunnu herättävän tuntoja. Tästä kohtaamisesta onkin jäänyt lentävä lause: "Sä et tiedä mistään mitään, kun sun mielestä Fait Klubikin kertoo bodaamisesta!"

Näin ollen mieleeni jääneet kohtaukset kuvaavat osoituksia hahmojen fyysisen kunnon ja siihen liittyvien taitojen ylivertaisuudesta. Mielestäni on niin mieltäylentävää ja inspiroivaa nähdä kun joku harjoittaa kuntoaan äärirajoille, määrätietoisesti ja marisematta, usein ilman selviä ulkoisia palkkioitakaan! Elokuvan ensimmäinen tällainen kohtaus on itse asiassa takauma. Siinä luodaan heppoista tunneyhteyttä äskettäin kenttätyöhön valmennettuun naisagenttiin, jota Cruisen hahmo Ethan Hunt oli kouluttanut, mutta joka on nyt joutunut vihollisten kaappaamaksi. (Näin perustellaan Cruisen hahmon halu palata kentälle, vaikka hän on toiminut viimeajat enää kouluttajana.) Koulutusjaksotakauma on toteutettu perinteikkäästi kasarityyliin, eli montaasina siitä kuinka agentit oppivat kokoamaan aseita side silmillä sekä kamppailemaan käsikahakassa voitokkaasti. Vain Eye of the Tigerin tapainen taustabiisi puuttuu! Sitä paikkaa kohtalaisesti kahdessa aiemmassa elokuvassa ensin marinoituneen ja sitten patinoituneen superagentti Huntin neuvo luottaa kaiken sähäkän keskellä vaistoihin, mutta silti toimia kylmähermoisesti.

Toinen kohtaus on elokuvallisesti hieman hämärämpi ja aivan elokuvan loppumetreillä, kun agentti Hunt pinkoo loppukiriä Shanghain kujilla kellon tikittäessä viimeisiään. Koko elokuvan ajan on käytetty yllättävänkin paljon käsivarakameraa, mutta harvassa ovat olleet raiteilta kuvatut kamera-ajot. Sellainenkin kuitenkin saadaan! Nimittäin tässä oudossa kohtauksessa Cruise on kokokuvassa juoksemassa yhtämittaisesti ja hurjaan vauhtiin miltei kymmenen sekuntia! Olettaen että kyseessä ei ole tempputupla, on jännää miettiä, mitä kohtauksella yritetään kertoa. On nimittäin ilmiselvää, että superagentti on huippukunnossa fyysisesti, joten miksi tuhlata kymmenen sekuntia monotoniseen juoksukohtaukseen, jossa ei oikeasti tapahdu yhtään mitään? Onko se osoitus että myös Cruise itse on hyvin treenattu? Tai kenties kohtaus on jätetty sellaiseksi jotta kadun mitta käy hyvin selväksi, tai siis tarkemmin se, ettei kyseessä ole lavaste, vaan aivan oikea kuvauspaikka? Hyvin hämmentävä kymmensekuntinen näin ajateltuna, mutta silti (tai juuri siksi) mielestäni leffan parasta antia!

Yhteenvetona voisin lopuksi sanoa, että vaikka elokuva oli siis keskinkertainen, oli se mielestäni silti parempi kuin täysin bore kakkososa! Kakkosessahan ei muuta tapahtunut kuin räiskittiin ja mäiskittiin tekoviileästi kuuluisan lainaohjaajan (John Woo) nimellä ratsastaen. Ensimmäisen leffan loistoon ei kuitenkaan päästä millään, olihan se mielestäni jännittävää agenttitoimintaa pettureineen ja salaliittoineen, tyylikkäästi toteutettunakin, koska vasta loppupäässä elokuva muuttuu turhaksi rämistelyksi. Kolmosen parhaita hetkiä ovatkin (mainitsemieni pikkukohtausten lisäksi) hauskat viittaukset ensimmäiseen elokuvaan, sekä suuri määrä erilaisia vakoojavehkeitä.

PS: Jos joku sattuu pitämään niin sanottujen juomapelien tapaisista bongauskisoista, niin tässä ehdotus M:I:III:a varten — Kuinka monta kertaa jokin juttu elokuvassa tapahtuu joko auton alla taikka auton ali? (Itse laskin ainakin neljä tällaista kohtaa!)