Muistot yhdessäpelaamisesta Irvihammas

atomikala heitti kirjoitusaiheiden ideariihessä (kyllä, pidämme jopa jotain sentapaisia) ehdotuksen tyyliin "pelimuistojen top 3". Ihan hyvä aihe! Kysyin tarkennokseksi, kirjoittaisimmeko siis jotain syvällisempääkin, vaiko todella vain jonkinsortin listan? atomikalan mielestä lista riittäisi, ja pelitkin rajattiin tarkoittamaan lähinnä videopelejä, joten fiilistelen nyt sen pohjalta sitten. Pitääkseni kuitenkin kiinni ideastani kirjoittaa jotenkin rikkaammin kuin pelkän listan verran, otan nyt tähän omaksi erikoisaiheekseni 'pelaamisen yhdessä'. Eli miten olen sen kokenut aiemmin ja miten kenties tulevaisuudessa!

Peliharrastukseni alkoi todenteolla vuonna 1990, kun sain joskus kesän loppupuolella ensimmäisen konsolini, kahdeksanbittisen Nintendon. Samaisena syksynä menin myös kouluun ensimmäiselle luokalle, mutta täytyy kyllä sanoa, että NES:n mukana tullut peli, Super Mario Bros. 3, oli jotain niin ällistyttävää, että siinä jäi koulun jännitys toiseksi! Pelissä tuntui olevan tasoja ja maailmoja tutkittavaksi kuin loputtomiin. Muistelen, että NES oli aktiivikäytössä noin kuutisen vuotta, ja sain toki myös muita pelejä sille, mutta SMB3 oli se, jonka äärelle palasin silti aina useimmin. Meillä olikin veljen kanssa ruutuvihko, jonne kirjoitimme ja piirsimme tarkkaan eri maailmojen salaisuudet ja bonukset. Aina silloin tällöin, kun aikaa oli tarpeeksi, pelasimme myös oikein kestävyysputken, läpäisten pelin jokaisen kentän vuoronperään Mariolla ja Luigilla, luonnollisesti. Good times!

NES:n ja MegaDriven jälkeen pääsin sisään tietokoneiden tarjoamien pelien maailmaan, kun joskus 90-luvun puolivälissä sain ensimmäisen PC:ni. Alunperin 386, sittemmin 486 DX pyöritti vallan fantastisia pelejä! Koska meillä oli kaveripiirin ainoa tietokone, kokoonnuimme koulun jälkeen suurella porukalla pelaamaan tuolloin juuri ilmestynyttä Worms (Plus) -peliä. Sitä saattoi pelata neljä pelaajaa, vuorotellen tietokoneen ääressä istuen. Saatoimme pelata tuntikausia! Muistan kuinka vanhempani tulivat joskus katsomaan, että mitä lastenhuoneessa oikein tapahtui, kun huuto oli valtava — ja myös väkivaltainen: "Argh! Miksi teit noin? Nyt mä tapan sut! Voi ei, kuolin! Mää kuaalin!" Varsinkaan äiti ei tuontyylisestä kielenkäytöstä pitänyt, joten myöhemmin puhuimme ampumisesta ja delaamisesta, vähän neutraalimmin ehkä siis.

90-luvun lähestyessä loppuaan olivat kaveritkin jo saaneet tietokoneet. Internetiä ei tosin ollut kuin muutamalla, eivätkä pelit muutenkaan välttämättä tukeneet kuin LAN-verkkoja, joten yhteisöllinen pelaaminen tarkoitti tietokoneiden kuskaamista jonkun luokse viikonlopuksi, mikä oli tosin kauhean vaivalloista. Helpompi vaihtoehto olikin käydä Tampereen keskustassa sijainneessa Virtual Center -nimisessä peliluolassa. Siellä oli kymmenkunta konetta verkotettuna ja varattavissa pelisessioihin. Muistelen, että tunti peliaikaa maksoi ehkä noin 30 markkaa, kaksi tuntia sai kait 50 markalla, jne. Sen verran saattoi maksaa ihan viikkorahoistakin siis. Meitä oli edelleen noin neljän pojan sakki, sillä useimmissa peleissä ei mukaan enempää mahtunutkaan. Tällaisia pelejä olivat mm. alkuperäinen Command & Conquer, sen jatko-osa Red Alert sekä kaahailupeli Screamer 2. Vaikka yhdessäpelaamisen tuntu hieman vähenikin, kun jokainen tuijotti omaa ruutuansa, oli action paljon hektisempää ja verisempää! Peliluolassa oli aina myös oma tunnelmansa, vaikkei olisi pelannutkaan mitään, seurannut vain toisten kamppailuja. Kaipaan sitä edelleen toisinaan.

Mutta siinä siis eräänlainen top 3 -listani! En tiedä vielä, mitä muut aikovat kirjoittaa, joten saattaa olla, että palaan tähän aiheeseen uudestaankin, koska tuntuu että minulla olisi oikeastaan paljonkin sanottavaa. Sen verran kuitenkin vielä tähän kirjoitan, etten oikein tiedä, onko Internet (potentiaalistaan huolimatta) lisännyt vai vähentänyt osaltani tuota yhdessäpelaamista, taikka halua siihen. Nimittäin vaikka sitten myöhemmin — kun kaikilla alkoi olla ISDN-tasoinen nettilinja — pelasimmekin Quakea aikalailla, ei se tuntunut niin kovin ihmeelliseltä. Ja lopulta, kun Counter-Strike ilmestyi, en tajunnut yhdessä (vastakkain, taikka tiimissä) pelaamisen viehätystä enää ollenkaan...

Nykyään, jos jostain verkkopelistä innostuisin, voisi se olla jonkinsortin MMORPG. Olen alustavasti tutkaillut peliä nimeltä Face of Mankind. Harmi vain en tiedä, miten voisin tuollaisesta nettiroolipelistä maksaa? Muutenkin jotenkin haikailen takaisin aikaan 10-15 vuotta sitten, kun kaikki oli pelien saralla yksinkertaisempaa ja minäkin jotenkin paljon innostuneempi niistä!